Logo

Tervahiihdon suojelijan tervehdys

Nyt hiihtämään oululaisessa urheiluhengessä!

Viime aikoina Oulusta on kiirinyt hyviä uutisia liikunnan ja urheilun saroilta. Joulukuussa liikunnan tasa-arvotyön Piikkarit-pääpalkinto myönnettiin Oulun kaupungin liikuntapalveluille. Tammikuussa Oulu valittiin Suomen liikkuvimmaksi kunnaksi Urheilugaalassa. Ansiomme on, että Oulu edistää liikunnallista elämäntyyliä Liikkuva Oulu -mallilla. Näin lisäämme liikunnan avulla myös henkistä hyvinvointia.

Viime aikojen oululaisesta urheilumenestyksestä muistamme myös jääkiekon nuorten maailmanmestaruuden. Sen voittaneissa nuorissa Leijonissa pelasi kaksi Kärppä-taustaista nuorta. Kilpailumenestys kisoissa ja kampanjoissa on Oululle imagovoitto. Menestys myös luo urheilullisia esikuvia kaikille kaupunkilaisille. Ennen kaikkea kannustamme kuitenkin jokaista kilpailemaan itsensä kanssa: mitä voin tänään tehdä hyvinvointini ja oman kuntoni hyväksi?

Oulun kaupunkistrategiaan on linjattu, että hyvinvointi kuuluu kaikille iästä, sukupuolesta, varallisuudesta, taidosta tai liikunta-aktiivisuudesta riippumatta.

Tervahiihto on perinteinen tapahtuma, joka mukavalla tavalla kannustaa liikkumaan pohjoisessa maisemassa ja luonnossa.  Oulun kaupunki on ylpeä tästä tapahtumasta. Onnittelemme Tervahiihtoa sen 130-vuotisesta hiihtotaipaleesta.

Hyvät Tervahiihdon osanottajat, järjestäjät ja hiihtoyleisö.

Toivotan teille kaikille viihtyisää tapahtumaa sekä liikunnallista vuotta 2019 oululaisessa urheiluhengessä.

Juha Hänninen

kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Tervahiihdon suojelija