Logo

Valmennukset


Matkalla Tervahiihtoon valmennusten tavoitteena on kannustaa uusia hiihtäjiä ladulle. Haluamme myös lisätä innostusta jo ennestään, hienon ja tehokkaan urheilumuodon pariin löytäneissä. Hiihtohan on yksi parhaimmista urheilumuodoista, ja sillä on kokonaisvaltaisia  terveysvaikutuksiaLiikunnan vaikutus hyvään elämisen laatuun on kiistaton ja siksi tavoitteemme onkin lisätä liikunnan harrastajien määrää. Tule mukaan treenaamaan ja seuraa blogistamme ajankohtaisia Tervahiihtokuulumisia! Valmentajina toimivat Team Tervahiihto sekä Oulun hiihtoseuran hiihtovalmentajat ja asiantuntijat.

TERVAPOLKU

Tervapolku on 3kk:tta kestävä tehokas valmennuspaketti, jonka aikana käydään läpi hiihtämiseen liittyviä perusteita harjoittelemisesta, hiihtotekniikoista, ravitsemuksesta ja välinehuollosta.

Tervapolulle ovat tervetulleita kaikki hiihdosta innostuneet suksijat. Taustallasi voi olla vaikka joko ääneen sanottuna tai hiljaisena haaveena osallistuja Tervahiihtoon. Osallistujalta ei edellytetä aikaisempaa hiihtokokemusta tai edellisestä kerrasta voi olla jo aikaa, osallistujat voidaan jakaa kullekin sopivaan ryhmään. Innostuneisuutta ja motivaatiota vaaditaan. :-)

Matkan varrella Tervahiihdosta innostuneille tarjotaan mahdollisuus ilmoittautua maailman vanhimpaan yhtäjaksoisesti järjestettyyn massahiihtotapahtumaan edullisemmalla hinnalla.

Valmennus toteutetaan ryhmävalmennuksena. Luennot ja esittelyt ovat kaikille yhteisiä ja käytännön harjoituksissa jakaannutaan tarvittaessa kuntotason mukaisesti kahteen ryhmään sekä muodostetaan erikseen vapaan ja perinteisen tavan ryhmät mikäli tarpeellista (toisin sanoen ei ole pakko hankkia molempia hiihtovälineitä). Ohjaajia käytännön harjoituksissa on tarvittaessa useampia henkilöitä.

Valmennus tapahtuu Oulussa ja sen lähialueella. Luentoja pidetään Kylpylähotelli Edenissä ja Pohjois-Pohjanmaan liikunnan (Popli) tiloissa Kaijonharjussa Sammontie 6. Käytännön harjoitukset pidetään pääasiassa Virpiniemen ulkoilukeskuksessa tai tarpeen vaatiessa Sankivaaran ensilumen ladulla.

 

 

Yhteistyössä

rauhala2  lähtölistat skiiot

TERVATÄRPIT

Järjestämme sekä vapaan että perinteisen tekniikan hiihtoiltoja sekä kestävyysurheilua tukevia luentoja ja yhteisharjoituksia. TervaTärpeissä saat hiihtoosi helppoutta ja vauhtia lisää, tapaat muita liikunnallisia ihmisiä ja saat uutta tietoa kestävyysurheilusta.

 

ILMOITTAUTUMISEEN

 

MatkallaTervahiihtoonKuva